HMagazine ILMOITUSLIITE 14 Yrityksen alkuun ei liity suuria taloudellisia riskejä, pakkoa, työttyömyyttä eikä dramatiikkaa. Suoraa sai alkunsa ajatuksesta luoda byrokraattisen toimintamallin vastakohta. Yritys , jossa ansainta- ja viihtymislogiikka on vapaa. Asiakkaat maksavat asiantuntemuksesta, ja siitä saadut rahat käytetään vapaasti niin omaan kuin yhteiseen hyvään. Yhteispelissä on parasta se, että kollegan menestys hyödyttää kaikkia, ja vapaus luo taas mahdollisuudet itsensä toteuttamisen. Yrityksen vapaat työkäytänteet näkyvät esimerkiksi siinä, että kuntotarkastusraportteja saa kirjoittaa vaikka laiturin nokassa – kunhan se tehdään kunnolla. Yhteiset reissut ovat tärkeä osa yrityskulttuuria, ja matkoja on tehty aina talvisesta Lapista kesäiselle Ahvenanmaalle asti. Ulkomaillakin on käyty porukalla, muun muassa Italiassa. Kaikki Suoraan kuntotarkastajat ovat rakennusmestareita, rakennusinsinöörejä tai diplomi-insinöörejä. Hyvän peruskoulutuksen lisäksi painotetaan jatkuvaa kouluttautumista, sillä rakennusalan vaatimukset, korjausmenetelmät ja viranomaismääräykset kehittyvät jatkuvasti. Kuntotarkastajan työ on vastuullista – erityisesti asuntokauppojen yhteydessä kuntotarkastusraporttien merkitys on suuri, koska virhearviot voivat aiheuttaa merkittäviä taloudellisia seurauksia. Suoraan Turun toimisto pyörii kahdeksan kuntotarkastajan voimin. Ryhmä on toistaiseksi miesvoittoinen, sillä tarkastajina on vain miehiä. Nyt kesällä tarkastajan tehtävissä aloittaa kuitenkin myös nainen. Sukupuolijakauman tasoittuminen on kaivattu muutos. Suomessa toimivista kuntotarkastajista selkeästi suurin osa on miehiä. Tämä selittyy sillä, että rakennusalalle yksinkertaisesti kouluttautuu enemmän miehiä. Suoraalla toivotaan alaan liittyvien kulttuuristen stereotypioiden muutosta. Rakentamiseen ja tekniikkaan liittyvissä ammateissa saattaa edelleen elää mielikuva ”miesten töistä”, vaikka osaamisvaatimukset eivät todellisuudessa katso sukupuolta. On positiivista huomata, että naisten määrä rakennus- ja kiinteistöalalla, kuten kuntotarkastajan tehtävissä, on pikkuhiljaa kasvussa. Yhä useampi nainen hakeutuu rakennusalan koulutukseen, ja erityisesti erikoistuneissa tehtävissä kuten suunnittelussa, valvonnassa ja kuntotarkastuksessa näkyy vähitellen monipuolisempi sukupuolijakauma. Laajentunut toiminta ja alkuperäinen henki Turun lisäksi Suoraa toimii Salossa, Lahdessa, Länsi-Uudellamaalla, Lappeenrannassa ja Satakunnassa. Yritys perustettiin vuonna 2013, ja aluekonttorit Lahdessa ja Turussa avattiin vuonna 2014. Myöhemmin toiminta laajeni Lappeenrantaan ja viimeisimpänä Poriin. Vaikka alkuperäiset perustajat ovat siirtyneet syrjään päivittäisestä toiminnasta, heidän luomansa toimintamalli elää vahvana: ”Jos on fiilis ja vapaus, syntyy myös tulosta”, summaa Turun toimipisteen vetäjä Mika Salminen. Mika on ollut Suoraan riveissä mukana alkuajoista lähtien, ja kuntotarkastajan työtä hän on tehnyt vuodesta 2008 alkaen. Kuntotarkastajan työ itsessään on monipuolinen sekoitus kenttätyötä ja toimistotyötä, ihmisten kanssa olemista ja vapautta kirjoittaa kuntoraportteja, kuten jo mainittiin, paikkaan sitomatta. Kuntotarkastajan työssä vaaditaan ymmärrystä suomalaisesta rakennuskultuurista ja -ratkaisuista. Rakennusfysiikan ja vauriomekanismien ymmärtäminen tulee olla hyvällä tasolla, tai vähintään avoin hyväksymään aikaisempi tietämättömyys. Koulutusvaatimuksena kaikissa tehtävissä on kuitenkin vähintään rakennusmestarin tutkinto. Suoraa on avoin uusille tekijöille ja kannustaa myös uusia osaajia kouluttautumaan alalle. Työnäkymät ovat hyvät – Suomen rakennuskanta ikääntyy, ja korjaustarpeita riittää. Kuntotarkastajien rooli asuntokaupassa on myös vakiintunut: kun ihmiset ostavat tai myyvät asuntoja tai kiinteistöjä, he haluavat luotettavan ja perusteellisen arvion rakennuksen kunnosta. Tämä on Suoraan heiniä. Jos sinua kiinnostaa tulla kuntotarkastajaksi Suoraan riveihin, ole yhteydessä Mikaan. Mika Salminen | 0400-716678 mika.salminen@suoraa.fi www.huoneistomarkkinat.com Yliopistonkatu 30, 20100 Turku | 02 277 1500 joka päivä 8-20 Suomen Rakennusasiantuntijat Oy eli tuttavalli- semmin Suoraa – tämä on heidän tarinansa.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=