HMagazine ILMOITUSLIITE 3 Järjestimme maaliskuussa yhteistyökumppanitilaisuuden, joka kokosi yhteen monipuolisen joukon paikallisia yrityksiä, erityisesti asumisen ja rakentamisen aloilta. Tilaisuudessa oli mukana useita alan johtavia asiantuntijoita, kuten Nordean asuntorahoitusjohtaja Emilia Terranova, Etuovi.comin Sirpa Harjula, Rakennusliike T2H:n osakas Taavetti Kärkkäinen sekä tapahtuman pääpuhujana tunnettu yrittäjä Jari Sarasvuo. Paikalla oli noin 100 ihmistä, joiden näkemys ja ensikäden tieto, mitä Turun talousalueella tapahtuu – on korvaamattoman arvokasta. Vaikka tapahtuman keskeisenä teemana oli rakentaminen, keskustelut ulottuivat myös laajempiin aiheisiin, kuten talouden kasvuun ja henkilökohtaisiin onnistumisiin. Tämä kirjoitus ei rajoitu pelkästään rakentamiseen ja asumiseen, vaan kannustaa myös sinua tarttumaan oman elämäsi mahdollisuuksiin ja saavuttamaan tavoitteesi. Rakentamisen supistuminen saavutti viime vuonna pohjansa, ja odotukset ovat kääntyneet elpymisen puolelle. Kutsuimme tilaisuuteemme Rakennusteollisuuden toimitusjohtaja Aleksi Randellin kertomaan alan tilanteesta ja näkymistä. Yllä olevat kuvaajat havainnollistavat, miten Suomi on Pohjoismaiden vertailussa jäänyt selvästi jälkeen rakentamisen kehityksessä. Tilanne on kuitenkin nyt muuttumassa, ja rakentamisen odotetaan piristyvän myös Suomessa. Kirittävää riittää, mutta nousu on mahdollista. Suomi voi toimia kuten legendaarinen kestävyysjuoksija Lasse Virén, joka vuoden 1972 olympialaisissa Münchenissä kaatui, jäi jälkeen, mutta nousi lopulta takaisin kärkikamppailuun ja voittoon. Rakennus- ja kiinteistöalan yhteiskunnallinen merkitys on huomattavan suuri: rakentaminen yhdessä muun kiinteistöihin liittyvän liiketoiminnan kanssa muodostavat noin 15–20 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Näiden alojen vaikutus on vielä lukuaan suurempi, koska moni toimiala linkittyy vahvasti kiinteistö- ja rakennusalaan. Rakentaminen heijastuu voimakkaasti koko talouteen, ja kun rakentaminen elpyy, nähdään nousua muuallakin. Huippuasiantuntijat jakamassa tietoa Turun seudun hyväksi Asuntokauppaan on luvassa myönteistä virettä Turkuun ja Turun seudulle, kolmen vuoden laskumarkkina ajanjakson jälkeen. Kauppamäärien odotetaan kasvavan tämän vuoden aikana viime vuodesta, vaikkakin maltillisesti. www.huoneistomarkkinat.com Yliopistonkatu 30, 20100 Turku | 02 277 1500 joka päivä 8-20
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=